3. lokakuuta 2017

Lapsen vaikea ummetus ja sen hoitamisen vaikeus (Allergia 100, 46.)

Kevät 2016

Lapseni oli pian 4-vuotias eikä vieläkään päiväkuiva. Ei minkäänlaista pidätyskykyä, vihaa vessaa. Ei halua potalle eikä pöntölle, vaikka on supistajat ja jakkarat. Ei halua, vaikka lukisi kirjoja tai leikkisi samalla.. Ei halua olla yksin eikä vanhemman kanssa. Päiväkodin avustuksella tapahtuu pientä edistystä ja lapselta jää päivävaippa pois. Nyt on vaivana ummetusta mikä kestää pahimmillaan kolme viikkoa. Neuvolalääkärin mielestä tämä on täysin normaalia, kun ”ei mikään sinne suoleen pysyvästi jää”. Voiko omalle kohdalle kuvitella miten kivuliasta on käydä vessassa sen kolmen viikon jälkeen.. ?

Varasin ajan terveyskeskukseen, josta annettiin lähete labraan ja kokeiluun ummetuslääkkeitä. Lääkkeet aiheuttavat lapselle vatsakipua, ja arvomme peräruiskeiden käyttöä. Labrat on kunnossa ja lapsi saa lähetteen lastenpoliklinikalle. Lisää ummetuslääkkeitä ja ristiriitaisia neuvoja. Aina sama laulu istuttaa lasta pöntöllä niin ja näin kauan. Kyllä se sieltä sitten tulee. Yritämme selittää, että kun ei auta. Lapsi alkaa huutaa pöntöllä, eikä keskity asiaan. ”Pitää vaan olla kärsivällinen, näitä ongelmia on kouluikäisilläkin.” Kysäisen, että jos johtuisikin ruoasta nämä ongelmat, kun lapsen pienempi sisarus on moniallerginen. Ei kuulemma johdu enää tämän ikäisillä, sanoo lastenlääkäri ja samaa mieltä ovat olleet lääkärit neuvolassa ja terveyskeskuksessa.

Päiväkotipäivien jälkeen kannamme pyykkivuoria kotiin. Jatkuvaa tuhrimista, vahinkoja, lapsi menee piiloon, kun on hätä, eikä halua mennä vessaan. Huutaa vessassa kuin palosireeni. Joka kerta, ja naapuritkin varmaan sen kuulee. Mietimme, soittaakohan kohta joku naapuri lastensuojeluun.

Lapsella on myös vatsakipua ja epämääräistä oksentelua.. lastenlääkäri määrää vatsan ultran, josta ei löydy syytä. On kokeiltu kaikki lääkäreiden, tuttujen ja keskustelupalstojen neuvot, mutta mikään ei auta. Lapsi on vaikea, kiukkuinen, yhteistyöhaluton.. Tällä käytöksellä ja vaihtovaatemäärällä ei huvita käydä missään. Ainakaan missään, missä ei ole vessaa lähistöllä. Siitä tulee koko perheen neuroosi. Lapsen on käytävä vessassa ennen lähtöä, lapsen on käytävä vessassa siellä, ja jatkuvasti epäilyttää, onko housussa jotain. Miten tässä vanhempana pitäisi käyttäytyä? ”Ei saa hermostua, pitää olla kärsivällinen ja yrittää kovemmin.” Mietin, että alkavatko muutkin ihmiset lapsen elämässä ärsyyntyä tähän? Kiusataanko lasta päiväkodissa tästä? Joudun jatkuvasti muistuttamaan itselleni, että lapsi ei tee tätä tahallaan. Ihana iloinen lapseni kärsii tästä eniten. Enemmän kuin minä. Yritän pitää itseni kasassa, mutta välillä lapsen istuessa vessassa itken oven toisella puolella.

Syksy 2016

Olin jo aiemmin liittynyt Facebookissa allergialasten vertaistukiryhmään pikkusisaruksen allergioiden vuoksi. Olin lukenut Food Detective testistä keskusteluja. Se mittaa yliherkkyyksiä ruoka-aineille. Tuntuu, että meillä keinot ovat vähissä, ja olen valmis maksamaan tästä kotitekoisesta testistä 100 euroa. Mies on kauhuissaan ja toisaalta samaa mieltä, että olemme umpikujassa asian kanssa. Voisimme kokeilla esimerkiksi maidotonta ruokavaliota kotona, mutta päiväkotiin vaaditaan todistus. Tuntuu mahdottomalta saada sitä, kun lääkäreiden suhtautuminen on ollut, ettei 4-5 vuotiaat oireile ruoasta.

Tilaamme testin. Testi näyttää vahvana maidon, kananmunan ja vehnän, lisäksi myös haaleampana cashewpähkinän. Tekisi mieli hurrata! Enää täytyy etsiä lääkäri. Päädyn samaan yksityiseen, jolta saimme apua pikkusisaruksen kanssa. Saamme kokeilutodistuksen päiväkotiin oireiden ja testitulosten perusteella. Ruokavaliohoito alkaa auttaa. Yövaippa jää kerrasta pois, enää ei lasta ummeta kolmea viikkoa, ja muutoksen huomaa myös tuotoksessa. Joku ongelma edelleen on, sillä tuhriminen jatkuu, eikä suoli tyhjene kunnolla.

Käymme lastenlääkärillä, yksityisellä lastentautien erikoislääkärillä ja lopulta olemme päätyneet pikkulapsipsykologille. Alkaa näyttää sille, että asiaa pidetään vuorovaikutusongelmana vanhempien kanssa. Kun on herkkä ja temperamenttinen lapsi, niin hän saattaa kuulemma käyttää valtaa perheessä tällä asialla. Suostumme kaikkiin ehdotuksiin jatkohoidosta, jotta saisimme apua. Jossain vaiheessa lapselta otetaan taas lisää labroja, jotka pitää käydä ottamassa lasten polilla kanyloimalla ilokaasun avulla. Kaikki tulokset ovat normaaleja. Paitsi se, että me ollaan epäonnistuneita vanhempia, kun ei saada tätä lasta vessaan. Valvon öitä miettien, mitä teemme väärin ja teemmekö jotain oikein.. Pelkään kaikkia harvinaisia sairauksia ja epäilen lääkäreiden ammattitaitoa miettien, jos he eivät vaan huomaa että joku on vialla.

Kevät - syksy 2017

On mennyt jo kohta vuosi.. olemme saaneet lähetteen perheneuvolaan, ja yhteydenotto sieltä kestää. Etsin jälleen lääkäriä. Jonkunhan on pakko auttaa! Facebookin vertaistukiryhmä on taas avuksi ja bongaan sieltä lääkärin nimen. Jo ensimmäisestä käynnistä jää hyvä mieli. Ensimmäinen lääkäri, jonka mielestä lapsemme tilanne ei ole normaali. Ensimmäinen lääkäri, joka ei käske odottaa, että aika korjaa. Ensimmäinen, jonka kanssa tuntuu, että hän auttaa.

Samaan aikaan käymme näitä asioita perheneuvolassa läpi. Käymme myös vuorovaikutusvideoinneissa, joiden tuloksena on se, että lasta pitää vaan kehua enemmän. "Miksette nyt löydä sitä vikaa meistä?" tekisi mieli kysyä.. Viimeisellä tapaamisella paikalla on myös lastenlääkäri, joka kehottaa 5-vuotiaistamme käymään potalla ja antaa näitä moneen kertaan kuultuja neuvoja vessassa istuttamisesta. Hänen mielestään vessapelko on vanha asia, eikä vaikuta enää. Se on vaan vanhempien kärsivällisyydestä kiinni. Hermo alkaa mennä itselläni aika nopeasti ja sanon, että ”meillä ei ole enää mitään keinoja tämän lapsen kanssa”, ja saan vastaukseksi, että tässä on nämä heidän neuvot. Mieheni vielä yrittää saada tolkkua asiaan ja itse pysyn hiljaa. En jaksa enää vääntää.

Onneksi on tämä aiemmin mainitsemani lääkäri. Saame ohjeen: ”Yksi pussi ummetuslääkettä päivässä ja peräruiske kolmen päivän välein.” Tuntuu kyllä hurjalta ja väärältä, kun lapsi pistää vastaan. Mutta hoito alkaa toimia. Lapsen tuhriminen vähenee, se loppuu käytännössä kokonaan. Ei ole enää vatsa kipeä, eikä lasta okseta. Alkaako muutos myös näkyä hänen käytöksessään?

Menemme tällä systeemillä keväästä syksyyn, jolloin huomaamme että peräruisketta ei enää ole tarvinnut laittaa kuin silloin tällöin. Lapsen suoli toimii itsestään 1-3 päivän välein. Lapsi on onnellinen huomattuaan, että kakkaaminen ei enää satu! Hän menee mielellään vessaan, eikä hermostu. Tänä aikana olin kyseenalaistanut mm. peräruiskeen jatkuvaa käyttöä, mutta lääkäri selitti, miten vahingollista suolelle on, kun se venyy. Täytyy siis valita se pienempi paha. Mietin, saako lapsi jotain traumoja lääkkeen laitosta. Lääkäri tuumaa: "Taitaa olla enemmän traumatisoitunut siitä ummetuksesta."

Tämä lääkäri on tsempannut tänä aikana enemmän kuin yksikään lääkäri ikinä. Olemme kuitenkin rampanneet neuvoloista terveyskeskusten kautta lastenpolille, ja vasta kolmannelta yksityiseltä saimme sen konkreettisen avun mitä tarvitsimme: selkeät ohjeet ja uskon, että tämä asia hoidetaan. Enää meitä ei pompoteltu minnekään tai neuvottu odottamaan miten aika korjaa.

Uskallanko jo iloita, että 1,5 vuoden jälkeen tämä asia selviää? Kun asiat alkaa sujua, niin täytyisi testata nämä poissaolevat ruoka-aineet yksitellen. Pelottaa, että ne aiheuttavat taas ummetusta ja ajaudumme samaan kierteeseen. Voi olla, että niin ei tapahdu. Miten 4-vuotias on muka yhtä äkkiä allerginen? Sairastuiko lapsi entisten kotiemme sisäilmaongelmista? Onko hän aina oireillut ja me emme ole vaan tajunneet sitä? Kaikki tä,ä kyllä jättää myös sen ajatuksen, että miksei vanhempia kuunnella? Miksei siihen suhtauduta vakavasti, että lapsi kärsii ja pelkää? Se vaikuttaa koko perheeseen. Olen ikuisesti kiitollinen lääkärillemme sekä vertaistuelle kokemuksien jakamisesta. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten, sitä uskoa ei pidä ikinä menettää.

-Krista-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti