9. syyskuuta 2017

Lettugate (Allergia 100, 39.)

Päiväkotiruokailumme kulmakiveksi on päässyt muodostumaan letut: porkkanaletut, pinaattiletut ja ihan tavalliset letut. Kaupungissa, jossa asumme, jotain lettuja tarjoillaan päiväkodissa vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Moni luulisi, ettei nyt ole niin iso asia, jos päiväkodissa ei saa lettuja, mutta minulle ja lapselleni se on. Kyllähän se riittää, kun saa jotain lapselle sopivaa, tuntuu olevan keittiöhenkilökunnan näkökulma. Lettujen kohdalla se ei meille riitä ja siksi olenkin nimennyt ruokataistelumme lettugate-skandaaliksi.

Lapseni on kasvissyöjä, jolta on allergioiden takia poissa ruokavaliosta muna, maito, soija, vehnä, ohra, ruis, kaikki sipulit ja sitrushedelmät. Yhtälö on osoittautunut aika ongelmalliseksi päiväkotiruokailuun, ja monta erityisempää ruokaa lapselta menee päiväkodissa ohi: piirakat, nakit, vanukkaat, rahkat, jogurtit (päiväkoti saa tilattua 2 makua Yosaa) ja monta muuta. Joten lapsi on kyllä tottunut siihen, että saa erilaista kuin muut, ja aika harvoin yhtä hyvän näköistä. Kaiken tämän hän on hyväksynyt, mutta lettuja ei – siinä menee hänen rajansa.

Edellisessä päiväkodissa, jossa oli vain lämmityskeittiö, sain taisteltua läpi, että tuon omat jauhot, joista tekevät sitten lapselleni lettuja, kuin muutkin saavat. Tämä oli mahtavaa, mutta silti aina välillä itkettiin: kun keittiössä oli sijainen, he eivät ymmärtäneet, että lettutaikinan voi tehdä ilman kananmunaakin. Silloin siis syötiin taas leipää, kun muut saivat lettuja. Lapseni itki niin sydäntäriipivästi välipalapöydässä, että silloisen päiväkodin hoitajat ottivat myös asiakseen letut. Varmistivat joka ikinen kerta, kun listalla oli lettuja, että onhan lapsellemme tehty omat. Se oli ihanaa, ja todellista välittämistä hoitajilta!



Nyt syksyllä aloitimme uudessa paikassa, jossa on kyllä perusteellisesti ja vakavuudella otettu huomioon pojan allergiat. Mutta silti ajatus siitä, miten paha mieli lapselle voi tulla, kun aina jää paitsi herkuista, joita hänelle olisi mahdollista valmistaa, tuntuu olevan liian vaikea ymmärtää. Oli toinen viikko päiväkotia, muilla välipalana lettuja, lapsellani leipää ja sitä iänikuista mustikka-banaani Yosaa. Lapsi oli ymmärrettävästi murheen murtama, olihan hän jo aiemmassa paikassa tottunut siihen, että hänkin saa lettuja.

Sen verran olen päiväkotitaipaleen aikana oppinut, etten enää kysele, vaan tarjoan vain vaihtoehtoja. Tässä tapauksessa letuttomuus ei ole vaihtoehto. Seuraavana aamuna marssin siis taas Virtsalmen viljatuotteen nokkoslettu- ja lettujauhoseospurkkien kanssa keittiöön: tässä olisi, olkaa hyvä ja tehkää näistä lapselleni lettuja. Ei onnistunut, on kuulemma liikaa työtä. Päiväkoti on myös vegaanikokeilupäiväkoti, ja muut vegaanilapset eivät saa lettuja, miksi siis yhdelle tehtäisiin. Teki mieli kiehua, vaikka vegaaneja arvostan kovasti, lapseni ei ole vegaani valinnalla, hän on allerginen!


Sain kuitenkin asian neuvoteltua parhain päin. Kunhan on tarvittavat merkinnät pakkauksissa, saan paistaa omat letut ja tuoda ne päiväkodin pakkaseen. No, viikonloppuna meillä oli todellisest lettukestit ja paiston elämäni kyllyydestä lettuja niin syötäväksi kuin päiväkodin pakkaseen. Arvostan todella sitä, että kaupungin puolelta löytyy edes jonkun verran neuvotteluvaraa näissä tilanteissa. Ymmärrän toki keittiön työtilanteen mutta lettujen aiheuttama mielipaha on meidän tapauksessamme yksinkertaisesti liikaa. Toivon, että kaupunki jatkaa joustamista, saamme tuoda omat letut ja unohtaa toistaiseksi ikioman lettugate-skandaalimme.



Outi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti